Synttärityttöjä
Hel 14. 2012 - salaisuus75
Moikka,
Viime viikonloppuna meillä vietettiin kaksipäiväisia syntymäpäiväjuhlia. Asunto on niin pieni, että kerralla kaikki vieraat eivät olisi kyllä mahtuneet. Nyt väkeä oli sopiva määrä ja kaikki ehtivät vähän kommunikoimaan tyttöjenkin kanssa. Onneksi parannuttiin juuri juhliksi. Tuo flunssa oli kyllä kamalaa aikaa, kun tytöt eivät nukkuneet kunnolla ja heräsivät kumpikin useita kertoja yössä. Päivällä kumpikin olisi halunnut vaan olla sylissä ja äitikin oli hyvin kiireinen kaikkien leipomusten ja siivousten kanssa. Onneksi se on nyt ohi. Mitä nyt vielä räkä vuotaa ja yskittää, mutta nukkuvat jo hyvin. Ihanaa kun on saanut pitkään aikaan itsekin nukkua melkein kokonaisia öitä. Ennen flunssaa meitä vaivasi hampaat ja siksi uneton jakso kesti ihan riittävän kauan.
Tytöt saivat lahjaksi kirjoja, leluja ja vaatteita. Varsinkin vaatteet tulivat tarpeeseen, sillä taas on joku kasvupyrähdys pienentänyt kaikki vaatteet. Äitini oli kyllä sitä mieltä, että tytöt ovat kumpainenkin laihtuneet liikkumisen tiimellyksessä, mutta pituutta on tullut myös lisää.
Olen alkanut nauttimaan tästä kotiäitiydestä koko ajan vaan enemmän, kun tytöt kehittyvät ja heistä on tulossa yksilöitä. Isosisko on kova tekemään asioita perässä ja tuntuu hänellä leikkaavan uudet leikit aika hyvin. Pikkusisko on alkanut laulamaan ja se on niin ihanaa kuultavaa kun pikku tyttö, miltei vauvanen vielä, laulaa hennolla ja varovaisella vauvan kielellään mukana hämä-hämä häkkiä. Heidän kanssaan on niin ihana puuhastella kaikkea ja innolla odotan, että vielä vähän kasvavat ja voimme puuhastella kaikkea “ihan oikeasti”. Edelleenkään en ehdi päivän aikana tekemään mitään aikuisten töitä, mutta ehkä se tästä vähän ajan kuluttua alkaa olemaan jo mahdollista. Kunhan päästään tästä “pakko olla koko ajan äidin sylissä”-vaiheesta
Tässä muutama kuva synttäreiltä, tai vähän siitä miten meillä prinsessa teema toteutettin.
1-vuotis viirejä, vaaleanpunaisia ilmapalloja, foliopalloja, serpentiiniä ja muuta rekvisiittaa.
Vaaleanpunaisia kukkia.
Suklaakakku, jossa koristeena pari kruunua.
Juustokakkua.
Kruunumuffinsseja.
Ja tälläiset ihanat mekot prinsessoilla oli päällään 1-vuotis valokuvauksessa ja juhlissa. Aivan mieletön löytö. Tiedettiin heti, että tässä ne ovat kun nähtiin ekan kerran kaupassa.
Katsotaan mikä teema meillä on vuoden kuluttua =)
Ja ps. HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ <3 <3
-K-






*click*
Suklaakakku näyttää todella hyvältä. Joskus kuvittelin olevani ainoa ihminen maailmassa, joka haluaa syntymäpäivänään suklaakakkua perinteisen kermakakun sijaan.
Tässä kevään mittaan meillä päin noita syntymäpäiviä riittää, ja kermakakkuja. 

Itsehän lupasin puoliskolle tehdä voileipäkakun syntymäpäiväksensä, naminami.
Aurinkoista kevään jatkoa, kommentoin taas, jos jotain mielessä käy. Kiva, kun on päivityksiä enemmän tullut.
Se suklaakakku oli myös hyvää =) Kermakakkukin piti tulla alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta mentiin sitten sieltä mistä aita on matalin kun meinasin tulla itse kipeeksi ja voimat hupeni (en muuten kuitenkaan tullut kovinkaan kipeäksi).
Voileipäkakun koen itse tosi työlääksi tehdä, vaikkakin se on aina sen vaivan arvoista.
Ihanaa Konoko, sä oot mun vakkarilukija… =)
-K-